"Ajatus siitä, että tietyillä vesistöalueilla, kuten Rio Grande do Sulin vesistöalueella, olisi 'ylimääräistä vettä', on täysin väärä. Tällä vuosisadalla meillä on jo ollut meteorologisia kuivuusilmiöitä vuosina 2004/06, 2011/12, 2015, 2017/18, 2019 ja 2022, ilmiöitä, joiden toistuvuus yleensä lisääntyy ilmastonmuutoksen myötä".

MovRioDouro vastasi Lusan kysymyksiin hallituksen perustaman "Água que Une" -työryhmän alueellisten tapaamisten yhteydessä, joiden tarkoituksena on kehittää uusi kansallinen vesihallintostrategia.

"Vuonna 2022 Douron ja Liman alueella oli käytännössä äärimmäinen kuivuus", muistutti liike ja huomautti myös, että "tilanteet tulevat toistumaan yhä useammin, kuten Douron altaan ilmastoskenaariot osoittavat (pintaveden tulovirtausten arvioidaan vähenevän keskimäärin 25 prosenttia seuraavien 50 vuoden aikana)".

MovRioDouron mukaan "näinä vuosina maataloustoiminnalle aiheutui vakavaa haittaa", mikä näkyy "pohjaveden anarkistisena ottamisena".

Liike muistuttaa, että "Trás-os-Montesin alueella lukuisia väestöryhmiä on autettava säiliöautoilla" kuivuuskausina "ja yleensä myös kesäaikana".

Hallituksen määräyksessä suunnitelmissa, joita tutkitaan nykyisen suunnittelukehyksen tarkistamisen yhteydessä, esitetään "viimeisenä keinona veden siirtämistä vesistöalueiden välillä", niin sanottuja transvaseja.

"Vesistöalueiden väliset vedensiirrot mahdollistavat eksoottisten lajien leviämisen, mikä lisää entisestään alkuperäisten lajien haavoittuvuutta. Lisäksi vedensiirrot ovat tärkein sosiaalisten ja poliittisten konfliktien lähde vesihuollossa", liike toteaa.

MovRioDouro katsoo, että "maatalouden on sopeuduttava alueeseen, eikä se voi olla riippuvainen massiivisista vedensiirroista muilta alueilta, mistä aiheutuu erittäin suuria taloudellisia ja ympäristökustannuksia".

"Uudet, paljon vettä vaativat viljelykasvit (punaiset hedelmät, avokado...) sekä oliivi- ja manteliviljelmien muuttaminen sadeviljelystä tehotuotantoon ovat lisänneet vedentarvetta räjähdysmäisesti", he toteavat.

MovRioDouro katsoo näin ollen, että "erittäin intensiivinen maatalous on pahentanut tilannetta", sillä "sen osuus vedenkulutuksesta on 74 prosenttia, ja paradoksaalisesti tämä kulutus on suurempi siellä, missä vesi on niukempaa".

"Veden tarjonnan jatkuva kasvu on kestämätöntä, ei vain määrän vaan myös laadun kannalta, koska tehomaatalouden lannoite- ja torjunta-ainekuormitus aiheuttaa ekosysteemien huonontumista ja vaikuttaa kansanterveyteen. Syanobakteerien lisääntyminen vesistöissä kuvastaa tätä ongelmaa", he muistuttavat.

Liike huomauttaa myös, että "kastelualueet ovat julkisia, mutta vedenkäyttäjät eivät maksa asennetusta infrastruktuurista, vaan ainoastaan sen säilyttämisestä ja käyttömaksusta", ja että "tämän vuoksi on paineita rakentaa monia suolanpoistolaitoksia ja toteuttaa siirtoja, joista molemmista koituu erittäin suuria kustannuksia".

"Kuka maksaa nämä työt? Tulevatko kustannukset näkymään veden hinnassa vai maksavatko kaikki veronmaksajat ne? Alhaiset hinnat, kuten ne, joita sovelletaan monilla kastelluilla alueilla, joilla keskimääräiset hävikit ovat noin 40 prosenttia, kannustavat veden epäsäännölliseen käyttöön ja tehottomaan käyttöön", liike varoittaa.

MovRioDouro mainitsee esimerkkinä Alquevan Alentejossa, "jossa perinteiset maanviljelijät ovat melkein kadonneet, ja tilalle ovat tulleet kansainväliset pääomasijoitusyhtiöt, jotka hyödyntävät alhaisia veden hintoja".