Hieman Regon pohjoispuolella, Celorico de Baston kunnassa, on vaikuttava kokoelma kunnostettuja myllyjä, jotka tunnetaan yhteisnimellä Moinhos de Argontim. Se on sellainen paikka, joka saa minut kuolaamaan. Olimme vuosien varrella ohittaneet myllyjen pienen ruskeavalkoisen kyltin monta kertaa ja aina luvanneet käydä "ensi kerralla", mutta vasta eräänä lämpimänä sunnuntaina pääsimme kääntymään pois päätieltä ja käymään siellä. Se mainostaa itseään kymmenen vesimyllyn "piirinä", jotka sijaitsevat pienen Bugio-joen varrella, ja päätimme, että kävely joen varrella kymmenen myllyn tarkastelemiseksi olisi hyvä alkupala ennen lounasta.

Niin ajattelimme, mutta todellisuus oli hieman erilainen. Paikka oli helppo löytää - vain 300 metrin päässä tieltä - mutta perille päästyämme huomasimme, että museo ja tiedotuskeskus oli lukossa ja että pääsy itse myllyihin oli hyvin rajoitettu. Paikalla ei ollut ketään muuta, mikä teki siitä melko aavemaista.


Osa joen varrella kulkevista poluista oli pahasti umpeenkasvanut, ja kaduin, etten ollut laittanut machetea autoon, koska polku molempiin suuntiin, ylävirtaan ja alavirtaan, muuttui pian kulkukelvottomaksi. Menimme sinne, minne pystyimme, ja jätimme rohkeasti huomiotta karhunvatukoiden repimät paljaat lihat, ja pystyimme laskemaan yhdeksän kymmenestä rakennuksesta, mutta pääsimme vain puoleen niistä - ja ne olivat kaikki kiinni.


Kymmenennen rakennuksen sijainti on edelleen arvoitus. Sääli.

Kirjoittaja: J: Fitch O´Connell;

Kuten sanoin, rakastan katsella koneistoja, jotka saavat nämä laitteet toimimaan: puisia hammaspyöriä ja hammasrattaita, rautaisia karoja, käsikäyttöisiä sulkuportteja ja nahkanauhajarruja. Parasta, mitä pystyin tekemään, oli tuijottaa ikkunoiden läpi ja tippua lasia pitkin. Bugio-joen varrella olevat myllyt olivat pääasiassa jauhaneet viljaa - ja niiden historia ulottuu 1100-luvulle asti, vaikka yksi mylly oli omistettu oliivien puristamiselle ja suurin oli ikivanha serração de madeiras, kahden vaikuttavan pystysuoran vesipyörän käyttämä sahalaitos.


Moinho de água


Vesimyllyn virallinen nimi portugaliksi on moinho de água, mutta usein käytetty sana on azenha. En ollut tajunnut ennen kuin etsinyt tietoja myllystä toisesta paikasta, että azenha viittaa tietyntyyppiseen vesimyllyyn. Toinen myllytyyppi on rodizio, joka minun (ja monien muiden) kokemukseni mukaan on termi, joka on yleensä varattu valtaville brasilialaistyylisille lihabuffeteille. Ero on yksinkertainen: azenhassa on pystysuora vesipyörä ja rodíziossa vaakasuora. Vaakasuora vesipyörämylly otettiin käyttöön ensimmäisen kerran roomalaisten miehityksen aikaan, ja pitkään ne olivat maan yleisin myllymuoto, koska niiden rakentaminen oli suhteellisen helppoa, koska ne eivät vaadi hammaspyörämekanismia.

Kirjoittaja: J: Fitch O´Connell;

Paikalla oli pieni varjoisa piknikalue virtaavan joen varrella, ja päätimme syödä lounaamme ja odottaa. Vanhan sahalaitoksen, joka on samalla tiedotuskeskus, ovessa oli haalistunut ilmoitus, jonka mukaan joku olisi paikalla kello kaksi, vaikka siinä ei sanottu, minä päivänä, kuukautena tai vuonna tämä suuri tapahtuma voisi tapahtua. Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea, että joku saattaa tulla tai olla tulematta kahdelta tai jonakin muuna ajankohtana, jos valo on sopiva, tuuli ei puhalla idästä eikä kissa tarvitse madonpoistoa. Tai jotain. Mutta emme olisi voineet valita parempaa paikkaa lounaalle, joten söimme quicheä ja salaattia istuessamme kivipöydässä, josta oli näkymät myllylammelle. Juoksevan veden ääni antaa aina rauhoittavan taustan, ja sen päälle kuului jonkin piilossa olevan linnun suloinen laulu, kai jonkinlainen laulurastas.


Huomiomme kiinnittyi pariin sähkösiniseen sudenkorentoon, jotka tanssivat erittäin monimutkaista ja pysähtynyttä tanssia käyttäen näyttämönä veden pinnalla kelluvia lehtiä, muutamaa kaislaa ja sammalta. Emme olleet ainoita, jotka katselivat niiden huitaisua ja lepatusta, tasapainoilua ja kevättä. Smaragdinvihreä sudenkorento istui oksalla ja katseli niitä. Epäilemättä se meni myöhemmin kotiinsa ja valitti, että siniset esittivät taas, miten noloja ne olivat.

Kello kaksi tuli ja meni, samoin puoli kolme, eikä paikassa näkynyt merkkiäkään aukiolosta. Itse asiassa ketään ei näkynyt lainkaan. Lopulta päätimme liittyä muuhun maailmaan, maailmaan, joka ei koostunut pääasiassa sepelkyyhkyistä, sudenkorennoista, sulkuporteista ja vesikilpailuista. Tarkemmin ajateltuna joku avaimia avaamaan saapuva avainten kilisevä henkilö olisi rikkonut loitsun, joten ehkä meillä oli onnekas pako. Sain hiljattain tietää, että myllyjä aiotaan kunnostaa ja siistiä vierailijoita varten. Toivottavasti he muistavat päästää yleisön sisään.

Author

Fitch is a retired teacher trainer and academic writer who has lived in northern Portugal for over 30 years. Author of 'Rice & Chips', irreverent glimpses into Portugal, and other books.

Fitch O'Connell